Viime viikolla ystäväni tarvitsi kyytiä, mieleeni tuli että ennen tarvittiin kuskia kun lähdettiin rimpalle siis tanssimaan tai kaljalle, nykyää tarvitaan kuskia siihen että mennään sydänfilmiin. Siis onko aika mennyt jo ohi? Vai olemmeko vain hieman vanhenneet ja tarpeet ovat erilaisia.
Jostain syystä olen ollut todellakin alavireinen koko joulun jälkeisen ajan; ja nyt sain kuulla että entisen työkaverin lapsi kuoli siinä maneesionnettomuudessa. Jotenkin tuntuu vielä pahemmalta kun tietää että ei ollut ensimmäinen lapsi joka häneltä otettiin aikaisessa vaiheessa pois..... Jaksamista toivon hänelle ja perheelleen.
Samalla itse olen syvällisesti pohtinut tätä elämän merkitystä ja huomasin että vaikka kuinka yritämme kaikkea ja teemme kaikkea niin loppupelissä mikään ei ole meidän vallassa vaan jossain muualla päätetty......
Jokaisen meidän olisi muistettava että vaikka se ikävä ankea maanantai tulee ja töihin on mentävä tai jne. niin siinä päivässä on aivan varmasti jotain kaunista ja hyvää. Eli muistaisimme että kaikki sen että pienistä asioista kannattaa iloita; ei ole kova pakkanen, ei sada tai on kuta kuinkin terve, on työpaikka tai on terveet lapset tai omistaa lemmikin tai näitähän riittää.
Etsitään kevään merkkejä, odotetaan kesää ja muistetaan että joka päivässä on jotain hyvää.... niin kauan kun niitä päiviä riittää....
3 kommenttia:
Niinhän se on. Muuta en saakaan sanottua totaaliväsymykseltäni. Plääh. Voisin soittaa ellei minulla olisi Matsonin kanssa tilanne päällä sen koiramenetyksen takia.
No hoidat tilanteen pois ja palaamme sitten joskus asiaan.
Hyvää Kertunpäivää!
t. exoutsa
Lähetä kommentti